Etusivu > Historiikki

Historiikki

VÄLÄHDYKSIÄ YHDISTYKSEN ALKUTAIPALEELTA

Yhdistys perustetaan

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Loimaan Seudun Osuuspankin kokoushuoneessa 11.3.1971. Paikalla oli 21 innokasta valokuvauksen harrastajaa. Perustavan kokouksen puheenjohtajana toimi Paavo Kujala ja sihteerinä Juhani Tunttunen.





Yhdistyksen nimeksi päätettiin ottaa LOIMAAN KAMERAT R.Y ja kotipaikaksi Loimaan kaupunki. Puheenjohtajaksi ensimmäiselle toimikaudelle valittiin yksimielisesti Paavo Kujala, varapuheenjohtajaksi Aimo Kauppinen ja sihteeriksi Juhani Tunttunen, rahastonhoitajaksi Eeva Mäki-Punto sekä muiksi johtokunnan jäseniksi Liisa Kaarsalo, Jukka Rajala ja Tauno Tähtinen.

Suomen Kameraseurojen Liittoon yhdistys hyväksyttiin 27.7.1979.

YHDISTYKSEN TOIMINNASTA

Vakiintuneimpana seuratoiminnan muotona ovat olleet kuukausikokoukset, joissa on käsitelty kaikkea mahdollista valokuvaukseen liittyvää asiaa.
Kesäkautta luukuunottamatta jäsenet ovat kokoontuneet yleensä kerran kuukaudessa.
Ensimmäisenä vakiopaikkana on ollut Heimolinna, jossa kokoonnuttiin aina vuoteen 1984 saakka. Heimolinnan saneerauksen vuoksi jouduttiin muuttamaan pois ja vasta v. 1989 päästiin omiin kokoustiloihin, jotka saatiin Loimaan kaupungin Nuorisotalolta. Väliaikana kokoonnuttiin siellä, mistä saatiin sopiva tila.

Kokoukset ovat rakentuneet mm. pöytäkilpailujen sekä erilaisten esitelmien ympärille. 1970-80 luvuilla oli eri maahantuojat ja valokuvausalan liikkeet innolla esittelemässä alan tuotteitaan.

Uudet jäsenet ovat saaneet heti alkuun opastusta mustavalkokuvauksen kurssin muodossa. On opeteltu filmin kehitystä ja kuvien valmistusta. Kerholla on oma pimiö tarpeellisine välineineen jäsenten käytössä.

Kurssit ja kuvausleirit

Mielenkiintoisempia toimintoja ovat olleet erilaiset kurssit ja kuvausleirit, joita on pidetty Turun ja Porin läänin taidetoimikunnan myöntämin varoin.
Kurssien ja leirien vetäjinä ja opettajina ovat toimineet tunnetut valokuvauksen opettajat mm. Kari Soveri, Tuomo Lehtinen, Eino Peräsalo, Timo Haavisto, Erkki Rauhavaara, Keijo Liljamo, Tomo Lampila, Petri Valoaho, Matti Valta, Ari Yrjänä, Petri Nuutinen, Vesa Hannuksela, Teuvo Suominen jne.

Kuvausleirejä on pyritty järjestämään joka vuosi.

Näyttelyt

Yhdistyksen ulospäin näkyvimpänä toimintana ovat aina olleet valokuvanäyttelyt.

Heti perustamisen jälkeen aloitettiin innolla näyttelyn valmistelu. Ensimmäinen näyttely pidettiin 7. - 10.12.1972.
Kuvia näyttelyssä oli 86 kpl ja väridioja noin 100 kpl.

Ensimmäiseen näyttelyyn osallistuivat kuvilla Liisa Kaarsalo, Pauli Mauriala, Veikko Säteri, Teuvo Valve, Matti Tapio, Mauri Packalén, Heikki Mikkola, Paavo Kujala, Irja Haatanen, Heikki Ojala, Jukka Rajala ja Juhani Tunttunen.

Tämän jälkeen näyttelyjä on pidetty joka vuosi.

Vuonna 1981 oli Loimaan Kameroiden 10-vuotisjuhlanäyttely Kauppaoppilaitoksella.

Näyttelyyn osallistuivat kuvillaan Reima Lauanne, Pekka Peltola, Veikko Säteri, Jaana Hongisto, Mauri Olin, Heikki Ojala, Veikko Hulkko, Veikko Väisänen, Helena Väisänen, Ari Anttila, Heimo Hongisto,  Liisa Kaarsalo, Juhani Tunttunen, Jari Lehtonen, Tauno Tulonen ja Ari Kujala.

Ulkomaiset näyttelyt

Vuonna 1984 osallistuttiin ystäväpaikkakunnan vierailuun Uddevallassa. Yhdistyksen edustajina olivat nuoriso-osastomme Jaana Hongisto, Päivi Tunttunen ja Helena Mattinen. Vierailun yhteydessä Loimaan Kameroilla oli valokuvanäyttely Uddevallan museossa ja näyttelyn päättyessä näyttely jatkui kiertonäyttelynä eri paikoissa Uddevallassa.

Valokuvanäyttelyyn osallistuivat kuvilla, Teuvo Valve, Veikko Säteri, Veikko Hulkko, Heimo Hongisto, Jaan Hongisto, Mauri Olin, Liisa Kaarsalo, Timo Skippari ja Juhani Tunttunen.

Vierailun yhteydessä solmittiin ystävyyssuhteet paikallisen Fotoklubin kanssa.

Osallistuminen SKSL:n näyttelyihin

Yhdistyksen jäsenet ovat innolla osallistuneet Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttelyihin hyvällä menestyksellä. Ensimmäinen näyttelykuva, joka hyväksyttiin näyttelyyn oli Liisa Kaarsalon ottama kuva "Kalamiehen koira".

Vuonna 1983 oli hyvä menestys näyttelyssä, Jaana Hongisto palkittiin parhaana alle 18-vuotiaiden sarjassa ja hän sai vuodeksi haltuunsa Mikko Karjanojan lahjoittaman palkinnon "KKK" Karjanojan Kannustuspalkinto Kasvaville Kyvyille.

Vuonna 1985 oli edelleen menestystä, sillä alle 18-vuotiaiden sarjassa Jaana Hongisto voitti jälleen saman kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa.

Muu näyttelytoiminta

Yhdistyksen jäsenistä ovat pitäneet erikseen yksityisnäyttelyjä mm. Veikko Hulkko, Heikki Mikkola ja Teuvo Valve.

Loimaan Seudun Osuuspankin näyteikkunassa on kuukausittain esiintynyt "Kuukauden kuvaaja" ja vuorottain joku kerholainen on aina esillä.

Vanhojen kuvien näyttelyjä museon tiloissa on ollut useita.

Vuodesta 1989 on osallistuttu Loimaan Messuille. Siellä on valokuvanäyttely herättänyt aina runsaasti huomiota.

Yhteistyö muiden kanssa

Yhteistyö Loimaan Työväenopiston kanssa on ollut merkittävä. Yhteistyössä opiston kanssa järjestetyt valokuvakurssit ovat olleet suosittuja.

Kaitafilmi- ja videokuvauskurssit Työväenopiston kanssa on pidetty aina yhdessä ja tulokset ovat olleet hyviä.

Parina vuotena 1987 ja 1988 järjestettiin yhteistoimin Loimaan Työkeskuksen kanssa valokuvauskurssit kehitysvammaisille ja kurssilaisten innostus oli valtava. Tulevaisuudessa toimintaa on edelleen jatkettava.

Yhdistys saa oma merkin

Johtokunta päätti järjestää v. 1984 kilpailun seuran merkistä, jota käytettäisiin mm ilmoituksissa ja muissakin sopivissa yhteyksissä. Merkkiehdotuksia saapui seitsemältä henkilöltä. Kilpailu voitti Juhani Tunttunen.

Opintomatkat ja retket

Yhdistyksen toimintaan on kuulunut myös retket ja tutustumismatkat eri kohteisiin. Vuonna 1980 tehtiin opintomatka Helsinkiin, jossa tutustuttiin Suomen TV:n toimintaan ja käytiin Kuva-Samossa ja EKA-kuvavalmistamossa. Vuonna 1983 oli retken kohteena Kuva ja kamera -messut.

Kulttuurikuvausprojekti

Kerhon jäsenten mittava projekti oli Loimaan kunnan ja kaupungin kulttuurikuvausten suorittaminen. Erilaiset arvokkaat kulttuurikohteet kuvattiin ja valmistettiin kuviksi myöhempää käyttöä varten. Kunnan kulttuurikohteiden kuvat on luovutettu kunnan käyttöön. Kuvausten kohteet ovat jo näinä päivinä jo kokonaan hävinneet tai muuttuneet erilaisiksi. Onneksi entiset näkymät ehdittiin taltioida.

Alavalikko